Fokuslaina

Fokuslainalta itselle sopivinta pikalainaa voi hakea kuka vain vähintään 19-vuotias Suomen kansalainen. Kunhan raha-asiansa on aiemminkin hoitanut hyvin, ja julkinen kännykkäliittymä on omissa nimissä, ei ongelmia pitäisi tulla.

Lainoja on saatavilla 50 eurosta 300 euroon, joista voi valita omiin tarpeisiin parhaiten sopivan summan. Maksuaikaa saa viikosta neljään viikkoon.

100 euron lainasta neljäksi viikoksi kertyy kuluja 95,63 euroa, mikä on melkein yhtä paljon kuin lainasumma, mutta ilmaistahan mikään ei ole. Tekstiviestikuluja tulee lisäksi 3 euroa per viesti.

Kannattaa myös muistaa, että virheellisesti annetuista tiedoista aiheutuvasta selvitystyöstä Fokuslaina veloittaa 50 euroa tunnilta. Tiedot kannattaa siis tuplatarkistaa ennen hakemuksen lähettämistä. Fokuslaina on auki ympäri vuorokauden. Asiakaspalvelu palvelee myös puhelimitse klo 8-23.

>>> Hae Fokuslaina pikavippi! <<<

VN:F [1.9.15_1155]